Ranskalaista historiaa

Tänä aamuna iski pyytämättä ja yllättäen koti-ikävänpoikanen, joka sai minut hylkäämään eilen kehittelemäni ajatuksen kirjastoon opiskelemaan lähtemisestä. Sen sijaan päätin hautautua sänkyyni vällyjen kanssa lukemaan (tosin samaa kirjaa, jota suunnittelin lukevani kirjastossa). Koska minun kohdallani toimivaksi havaittu ikävänkarkoituskeino on kavereiden tapaamisen lisäksi kova työ, ajattelin tässä kirjoituksessa kertoa hieman tarkemmin opinnoistani sekä havaintojani ranskalaisesta yliopisto-opetuksesta. Ehkä ajatusteni havainnollistamisesta voi olla jonkin sortin välillistä apua myös opiskeluihin... Tai sitten ei.
Ranskalainen yliopisto-opiskelu muistuttaa kokemukseni mukaan paljon enemmän koulua kuin suomalainen. Opettajilla on tapana muistuttaa luennoilla, että "kun te olette jo kolmannen vuoden opiskelijoita, olisi nyt hyvä aika vakavasti harjoitella kielitaitoa, koska sitten kun teette tutkimusta gradua varten, ei enää voi käyttää lähteistä käännöksiä..." Tai jotain muuta tämän tyylistä. Ranskalainen historia ja ranskalaiset tutkijat ovat toki arvossaan, eikä edes täkäläisillä yliopisto-opettajilla tunnu olevan kovinkaan paljon käsitystä Suomen historiasta - vaikka tosin yksi proffa viittasikin viime luennollaan kerran Kalevalaan, ihan sen takia, että minä olin paikalla.

Olen erittäin iloinen, että kävin Suomessa syksyllä kurssin ranskalaisista historioitsijoista, sillä niistä ei pääse täällä eroon millään. Annales-koulukunta ylipäänsä sekä erityisesti Marc Bloch ja Lucien Febvre on täällä korotettu lähes jonkinlaisen mantran asemaan. Luultavasti 75% tähänastisista luennoistani ei ole pystytty pitämään ilman Annales-historioitsijoiden mainitsemista. Ja bien sûr, kaikkien täytyy erityisen huolellisesti painaa mieleensä vuosiluku 1929, jolloin ensimmäinen numero Annalesista ilmestyi, sillä sitä ennen historia oli tuskin tiedettä, pikemminkin jonkinlaista muka-objektiivista tapahtumaketjujen rekonstruoimiseen pyrkivää suurmies- ja suurvaltapolitiikkatutkimusta. Sitten Annales-koulukunta tuli ja nosti Ranskan historiantutkimuksen kärkimaiden joukkoon...
Käsittääkseni alkuperäiset koulukunnan edustajat eivät pitäneet kulttuuri- tai mentaliteettihistoriaa ollenkaan kiinnostavana aiheena, vaan se lähti pikemminkin liikkeelle jonkinlaisena protestiliikkeenä, mutta täällä melkein jokainen historian uudempi suuntaus on selitetty saaneen alkunsa Annales-historioitsijoiden vaikutuksesta. En halua kiistää koulukunnan saavutuksia historiantutkimuksen kannalta, mutta niiden jatkuva ja varsin varaukseton hehkuttaminen ottaa välillä vähän kärsivällisyyden päälle. Muutenkin välillä tuntuu siltä, että täällä tuputetaan joitain asioita historiallisina faktoina, joita ei pitäisi: esimerkkinä kysymys siitä, mikä oli Beaumarchais'n Figaron häiden vaikutus Ranskan vallankumouksen syttymiseen. Asiasta on kiistelty ja mielipiteitä esitetty suuntaan ja toiseen, mutta yhdella luennolla professori totesi yksinomaan vaikutuksen olleen suuri. Piste. Ei mitään debatista, jota on käyty aiheeseen liittyen.
Mitä vielä kertoisin opinnoistani? Luettavaa on paljon, kuten myös kirjoitettavaa. Kolmen viikon päästä pitäisi palauttaa ensimmäinen kirjallinen työ, compte rendu kirjasta, työn pituus noin 6 sivua. Ensi viikolla pitäisi olla myös jonkinlainen idea liittyen arkistotutkimuksen aiheeseen, luettuna taas kaksi artikkelia sekä hieman edenneenä lähdetutkielma Toulousen yliopistosta keskiajalla. Ja hieman lisää ideaa kahdesta esitelmästä... Ai mikä loma? En minä vaan tiedä.

Loppukevennykseksi vielä muutama kuva ihan sen kunniaksi, että osaan nyt liittää niitä:

Rakennus, jossa asun.

Lähileipomo, monen päivän pelastukseni.

Pont Neuf, vastoin nimeään Toulousen vanhin silta 23.2., jolloin oli tyyntä.

Viikko pottuja, kettuja ja loman alku

En ole millään jaksanut päivittää blogia suurin piirtein (ja tarkalleen) viikkoon, koska viikon alussa iski aika armoton potutus enkä jaksanut millään valittaa julkisesti kurjuuttani ja ketutustani. Sanotaanko nyt vaikka, että tuntui siltä, että mistään ei tule mitään ja ranskan puhuminen on ihan mahdotonta, etten ikinä selviä kaikista kouluhommista, että väsyttää ihan koko ajan ja että täällä ei ole ketään, jolle voisi olla rehellisesti pahantuulinen. Suomeksi käännettynä: alkuhypetys laskee vähitellen, ja nyt ilmeisesti alkaa sitten kulttuurishokki. Tai kielikylpy. Ja onneksi viikon talviloma!
Lähinnä potut ja ketut tulivat luullakseni siitä, että en pystykään tekemään yhtä paljon asioita ja yhtä nopeassa tempossa kuin Suomessa, sekä siitä, että luin kirjastossa kolme tuntia yhtä ranskankielistä artikkelia keskiajan historiankirjoituksesta. Olen tehnyt listaa ranskankielisistä sanoista, joita en ymmärrä, mutta sanakirjanikaan ei tunnista niitä kaikkia... Ja sanoja on paljon. Vähitellen ehkä alan tajuta, että opiskellakseni täällä on tehtävä töitä, ja vielä enemmän kuin Suomessa, vaikka jonkin verran saankin anteeksi, koska olen ulkomaalainen. Opiskelu ei kuitenkaan ole se, joka ketuttaa eniten, vaan pikemminkin se, että minulla on vaikeuksia seurata ranskalaisten samanikäisten ihmisten keskustelua, mikä hankaloittaa myös keskusteluun osallistumista. Tästä voitaneen päätellä, että vaikka ranskan tasokokeen perusteella taitoni on viidennen vuoden tasolla (eli korkein käytetyllä asteikolla), ei se kerro paljoakaan käytännön kielitaidosta. Puhumisessa ja ymmärtämisessä on vielä parannettavaa vaikka miljuunaksi vuodeksi.
Tässä on taas yritys liittää blogiin kuvia. Tällä kertaa lisäsin kuvaat html-koodiin linkkeinä Picasasta, vaikka asettelu ei olekaan aivan paras mahdollinen. Toivottavasti tällä kertaa onnistuisi! Oikeanpuoleisessa kuvassa on entisen (ja ilmeisesti kaikkein ensimmäisen) dominikaaniluostarin kirkko - Les Jacobins - jossa säilytetään Tuomas Akvinolaisen reliikkiä. Kirkko on mielestäni ehkä Toulousen kaunein.


Toisessa kuvassa on yliopiston sisäpihaa loppuviikosta. Täällä on ollut erittäin lämmintä ja mukavaa sään puolesta, erityisesti eilen oli suorastaan kuuma. Sisäpihalla istui paljon porukkaa hengailemassa ruokatauolla, ja niin tein minäkin maitokahvikuppini kanssa. Yliopiston kahvilasta saa tosi hyvää café au laitia, joka on hintaansa (0,75€) nähden aivan ylivertoa.

Vielä haluaisin kiittää kaikkia aktiivisesta ruokakommentoinnista. Joitain ehdotuksia olen ehtinyt jo toteuttaa, toisia kokeilen toivottavasti lähiaikoina. Mukava muutenkin kuulla eri kanavien kautta, että blogia seurataan! Näin itsekseni kirjoitteleminen saa enemmän tarkoitusta, vaikka jonkinlaista itseterapiaa tämä taitaa joka tapauksessa olla, kun voi kertoa jollekin kaikesta omalle käsitykselle vieraasta, uudesta ja ärsyttävästä. Viikonloppu on mennyt mukavammissa tunnelmissa, kun olen saanut vähäksi aikaa siskon vieraaksi Suomesta.
Lomaviikoksi olen tehnyt kaikenlaisia suunnitelmia muiden ulkkarien kanssa (eeerittäin ahkeran lukemisen lisäksi, bien sûr!). Varsinkin, jos kuvien liittäminen vihdoinkin onnistuu, kertoilen lomailusta varmaankin tarkemmin ensi viikolla. Ainakin hengailua, lukemista, matkustamista (pienessä mittakaavassa) ja kulttuuria olisi varmaankin tiedossa.

Piknik helmikuussa

Heräsin tänä aamuna ikävän kankeana perjantain joogan ja eilisen varsin pitkän kaupunkisuunnistuskierroksen jälkeen. En ollut ollenkaan sillä tuulella, että lähtisin piknikille muiden ulkkareiden kanssa joenvarteen varsinkaan, kun tuuli ulkoa kuului sisälle asti. Lisäksi luotettu yhteydenpitoväyläni Suomeen, Skype, ei ottanut toimiakseen kunnolla ilmeisesti siitä syystä, että olin päivittänyt uudemman version. Luottamukseni tietotekniikkaa kohtaan kasvoi jälleen...
Kun lopulta päätin kuitenkin lähteä, olin aiotusta aikataulusta ainakin tunnin myöhässä. Mainio ilma piristi kaikesta huolimatta, ja kun näin muut, olin jo varsin hyvällä tuulella. Niin oli myös tuuli, joka puhalsi erittäin iloisesti ja kovaa. Melkein tuli kylmä. Istuimme piknikillä ehkä noin tunnin, minkä jälkeen nousimme ja lähdimme yhtenä joukkona vaeltamaan kohti mahdollista kahvilaa. Päädyimme Place Saint Pierrelle, joka on iltaisin opiskelijoiden suosima baarikeskittymä mutta sunnuntai-iltapäivänä oli varsin rauhallinen. Istuksimme sitten eräässä kuppilassa rauhassa ja mukavasti jutellen porukassa varsin pitkään. Ei hullumpi tapa viettää sunnuntaipäivää. Suuri kysymys on viikon päästä alkava talviloma ja sen viettäminen. Osa on lähdössä käymään kotona, mutta niiden kanssa, jotka jäävät tänne, varmaankin järjestämme jonkinlaista aktiviteettia - päiväretkeä, hengailua ja muuta.
Ja kyllä, täällä on piknik-ilma. Asteita on varmaankin hieman yli kymmenen ja aurinko lämmittää mukavasti päivisin - jos ei tuule.

Luentoja, kirjoja, synttäreitä, joogaa...

Kuten ehkä ovelimmat lukijat voivat jo otsikosta päätellä, olen näiden parin päivän aikana ehtinyt puuhailla kaikenlaista. Keskiviikkona ei ollut luentoja, joten lähdin yliopistolle syömään ja sen jälkeen yritin epätoivoisesti löytää kursseilla luettavaksi annettuja kirjoja kirjakaupoista. Kun kirjastosta saa lainata ainoastaan neljä kirjaa kerrallaan, lienee pakko ostaa osa kirjoista... Yritykseni oli ilmeisesti kuitenkin tuomittu epäonnistumaan. Yhden kirjan painos oli loppu kokonaan kustantajalta, toinen oli liian uusi ja englanninkielinen ja kolmannen otsikko ilmeisesti listallamme pielessä. Sen sijaan löysin paljon muuta - julisteen ja seinäkalenterin kämppään sekä pienen kirjasen nimeltä Vocabulaire historique de la France moderne: XVIe - XVIIe - XVIIIe siècles. Sieltä löytyy selitykset muun muassa erilaisille verotyypeille ja muutenkin sellaiselle sanastolle, jota en kovin hyvin tunne liittyen Ranskan uuden ajan historiaan.
Eilen oli taas kymmenen tunnin päivä yliopistolla. Onneksi molemmat luentoni ovat todella mielenkiintoisia. Tästä huolimatta iltapäivän luennolla alkoi väsyttää aika lailla etenkin, kun luennoitsijalla on tapana kierrellä ja kaarrella niin, ettei aivan täysin tiedä, onko hänen puheellaan joku tarkoitus liittyen vai liittymättä luennon aiheeseen. Kun vihdoinkin pääsin lähtemään luennolta ja lähdin metrolle, kävi ilmi, että metrossa oli jokin vika, koska koko asema portaita myöten oli täynnä ihmisiä. En ole ikinä tullut ajatelleeksi, että lyhyen vuorovälin metroa käyttää yliopistolle päästäkseen niin suuri määrä ihmisiä. Lopulta usean kuulutuksen jälkeen liikenne alkoi taas. Useampi metro tuli kuitenkin niin täyteen, että seuraavilta asemilta kyytiin ei enää mahtunut ketään.
Illalla samassa talossa asuva italialainen tyttö kutsui minut ja liudan muita ulkkareita luokseen syömään ja viettämään iltaa. En tosin muistanut, että hänellä oli syntymäpäivä... Mutta ruoka oli hyvää - en ole kuitenkaan aiemmin syönyt pastaa juusto-saksanpähkinäkastikkeella - ja seura samoin. Suurin osa porukasta oli lähdössä illalla kaikkien Toulousen Erasmus-järjestöjen liikennevalobileisiin, mutta olin sen verran väsynyt ja epäbileorientoitunut, että lähdin kämpille, kun muut lähtivät suunnistamaan pippaloihin.
Toinen syy sille, etten lähtenyt bileisiin eilen, oli se, että halusin tänään päästä aamupäivästä tutustumaan yliopiston liikuntatarjontaan ja tarkemmin joogaan. Se oli mukavaa mutta aika rankkaa. En ole Suomessa lyhyen joogakokemukseni aikana päässyt vielä kokeilemaan niitä solmuja, joita tänään kovasti yritimme itsestämme vääntää. Opettaja oli energinen ja tuli välillä kiskomaan ja työntämään itse kutakin, jotta venyisimme vielä enemmän. Tuskin maltan odottaa, että huomenna jokin lihas ei olisi kipeä...
Joogan lisäksi tutustuin tänään hiustenleikkuuseen. Sovin noin viikko sitten toisen ulkkarin kanssa, että menisimme yhdessä kokeilemaan ranskalaista kampaamotaidetta ja leikkaamaan hiukset tänä viikonloppuna. Viikolla kyselinkin paikallisten kampaajatietoutta, ja sen perusteella valitsimme kampaamon, johon marssimme tänään iltapäivällä. Hiustenleikkuu sujuikin sitten siitä. Kampaajalla huomasin, että on aina hyvä muistuttaa olevansa ulkomaalainen ja ettei tunne Ranskaa vielä kovin hyvin. Kampaaja puhui heti hitaammin, selitti käsitteitä ja näytti kuvia. Lopputulos vaikuttaa hyvältä, joskin ehkä erilaiselta kuin alun perin ajattelin. Nyt sekin palvelu on testattu, eikä se ollut niin pelottavaa, kuin kuvittelin.

Astérix ja arkisto

Eilen illalla oli yliopiston Erasmus-järjestön järjestämä ekskursio leffaan katsomaan uutta Asterix-elokuvaa. Leffa ei ollut kovin kummoinen, ihan hauska, mutta varmaankin hyvä valinta ensimmäiseksi elokuvaksi Ranskassa ilman tekstitystä. Parasta leffassa oli ehdottomasti Michael Schumacher, mutta enpä paljastakaan enempää, jos joku muu ei ole vielä elokuvaa nähnyt... Elokuvan jälkeen lähdimme porukalla paikalliseen pubiin nimeltä The Frog and Rosbif lasilliselle. Tarkoitus oli keskustella elokuvasta, mutta luultavasti kaikki lopulta puhuivat jostain ihan muusta. Niin tein minäkin, mutta mukavaa oli se, että tutustuin taas lisää ihmisiin -myös ranskalaisiin. Ja kävelin kotiin yhdessä toisen samassa rakennuksessa asuvan tytön kanssa, joten kaupungilla ei tarvinnut kulkea yksin yöllä.
Tänään alkoi vihdoin kolmas luentoni arkistoista ja lähteistä. Luento ei ollut yliopistolla, vaan Haute-Garonnen aluearkistolla. Arkisto sijaitsee sellaisella Toulousen alueella, jossa en ollut aiemmin käynyt, joten päätin lähteä hyvissä ajoin kotoa, jotta ehtisin paikalle ajoissa. Olin katsonut etukäteen bussin, jolla pääsisin arkistolle, ja mielestäni perehtynyt myös aikatauluun. Tiesin lähteneeni hieman myöhään kotoa, joten kävelin mahdollisimman nopeasti metrolle ja ajoin pysäkille, josta bussi menee ohi, mutta bussi oli juuri lähtenyt. Osoittautui kuitenkin, että olin katsonut sunnuntaiaikataulua, joten seuraava bussi tuli pikemmin kuin odotinkaan ja olin arkistolla ajoissa.
Tälläkin kurssilla olen yllättäen ainoa vaihtari, ja keräsin sympatiapisteitä kyselemällä esimerkiksi, mitä tarkoittaa sana sekatavarakauppias. Amerikkalainen mutta hyvin ranskaa puhuva professori ehdotti, että voisin tehdä kirjallisen tehtävän englanniksi ranskan sijaan, jos se helpottaa. Toisaalta kevään lopussa odottaa kuitenkin lähdetutkimus arkistomateriaalista ranskaksi - eräänlainen kolmas proseminaari ilmeisesti... Mutta kaipa sitä on selvitty muistakin kirjoitustehtävistä, joten en vielä suostu luomaan hirveää paniikkia siitä, miten valvon öitä Petit Robertin (ranskalainen ranskan sanakirja) ja tietokoneen ääressä tavaamassa erilaisia muinaisia verotus- ja mittayksikköjä. Järjestelmälliseen tapaani löydän varmasti muita paniikin aiheita ennen kuin tämä tulee ajankohtaiseksi.

Koska olen jo jonkin aikaa miettinyt, lukeeko kukaan blogia ja jos lukee, niin kuka, päätin tiedustella lukijoilta hyviä ideoita - opiskelijaruoanlaittoon. Varustukseeni kuuluu kaksi keittolevyä, mikro, paistinpannu, kattila, siivilä, lasikulho, kauha, lasta, kaksi lautasta, leikkuulauta, leikkuuveitsi, kaksi kuppia, useita laseja sekä ruokailuvälineitä. Ruoka-aineista komerossani on oliiviöljyä, jauhoja, sokeria, pastaa, kuskusta, hunajaa, suolaa, lihaliemikuutioita, mustapippuria, Herbes de Provence -maustesekoitusta sekä sellaista lihamaustesekoitusta, johon kuuluu mustapippuria, korianteria ja kardemummaa (don't ask). Ongelma on siinä, että koska olen täällä enää suurin piirtein neljä kuukautta, en viitsisi millään ostaa sellaisia ruoka-aineita, joita pitää hankkia iso pakkaus kerrallaan, ellen ole suhteellisen varma, että käytän ne loppuun. Jonkin sortin etikkaa todennäköisesti ostan vielä.
Mutta siis, hyviä ideoita siitä, mitä tällaisella mauste- ja ruoka-ainevarastolla voi laittaa suhteellisen edullisesti ja maukkaasti, otetaan mielellään vastaan. Tai miksei huonojakin, tuntuu vain siltä, etten meinaa yksikseni kauheasti keksiä paljoakaan. Aivonystyrät peliin ja kommentteja kehiin! (Muitakin terveisiä saa lähettää.)

Havaintoja ranskalaisista

Sunnuntaiaamu on hyvä aika olla kiirehtimättä tekemään mitään - näin ajattelin herätessäni (tosin kellon soittoon, koska kaihtimen ollessa kiinni huone on pimeä, vaikka aurinko kuinka paistaisi). Söin rauhassa aamiaista ja kirjoitin sähköpostin kolmannen luentokurssini opettajalle, jotta osaan mennä oikeaan paikkaan eli arkistoon tiistaina. Puolenpäivän maissa päätin lähteä ulos vähän kävelemään ja katselemaan joenrantaa. Otin toiveikkaasti yhden kurssikirjan mukaan, ja ajattelin istuutua johonkin aurinkoon lukemaan sitä hieman. Kävelin Garonnen vartta ja nautin auringosta, kun seuraani lyöttäytyi ilmeisesti puoliksi ranskalainen ja puoliksi espanjalainen fysiikanopiskelijamies. En oikein saanut selville, kaipasiko hän juttuseuraa vai oliko hänellä muita motiiveja, mutta ihan asiallisesti ja mukavasti hän jutteli. Ongelmaksi osoittautui miehestä eroon pääseminen, sillä joka kerta, kun yritin lähteä eri suuntaan, kävikin ilmi, että hän oli jatkamassa samaan suuntaan. Lopulta selvisi, että hän oli matkalla tapaamaan kaveriaan, joka asuu samassa rakennuksessa kuin minäkin, joten päästäkseni hänestä eroon päätin tehdä koukkauksen ja piipahtaa katsomaan, mitä joen toisella puolella on. En nimittäin halunnut kertoa tälle tyypille, missä asun, vaikka hän vaikuttikin suhteellisen harmittomalta. Onneksi sain juuri sopivaan aikaan puhelinsoiton, ja pääsin pakoon tilanteesta.
Muuten olen tänään ehtinyt ihan minilenkille ja laittamaan ruokaa sekä säätää, josko mitenkään saisi kuvia liitettyä blogiin - ikuinen murheenkryynini. Ja ei, mikään ei tunnu toimivan. Pienentäminen ei auta, ja kun tein kuvatilin googlen omaan sovellukseen picasaan, ei siitäkään ollut apua kuvien liittämiseen. Kuvat saan useiten liitettyä tekstiin ja kaikki toimii, mutta kun yritän tallentaa tai julkaista tekstin, siitä ei tule mitään. Pöh!
Laitoin kirjoituksen otsikoksi havaintoja ranskalaisista, sillä ajattelin samassa kirjoituksessa jakaa lukijoille niitä asioita, joita olen bongannut ollessani tekemisissä paikallisten kanssa, jotka jostain syystä pistävät suomalaiselle silmään. No myönnettäköön, että osa havainnoista on esitetty tässä hieman karrikoiden...

1) Samanikäisiä tervehdittäessäkin sanotaan usein bonjour tai bonsoir. Vaikuttaa siltä, että salut on varattu niitä varten, jotka tunnetaan parhaiten.
2) Metrossa on erittäin vaivalloista olla kohtelias ja tehdä muille tilaa. Siksi niin tehdään harvoin. Siinä vaiheessa, kun suomalaisen omatunto pakottaa antamaan toisille tilaa siirtymällä esimerkiksi pois oviaukon edestä, ranskalaiset tuntuvat juurtuvan paikoilleen yhä tiukemmin, ja ainoastaan kovaääninen pardon! höystettynä sopivalla työntövoimalla varmistaa, että tilaa löytyy yhdelle ihmiselle lisää.
3) Kaupassa tai muualla minua puhutellaan usein tittelillä madame, mikä on ilmeisesti varmempi ratkaisu kuin mademoiselle kenen tahansa yli 20-vuotiaan naisen kohdalla, ellei tarkkaa tietoa siviilisäädystä ole. Muutenkin erityisesti palvelutilanteissa käytetään sanoja madame, monsieur ja mademoiselle ja ollaan muutenkin kohteliaita. On aika brutaalia unohtaa lähtiessä sanoa au revoir!
4) Toulousen kuuluisa ja perinteinen erikoisuus on sokeroitu orvokki, joka on eräänlainen makeinen. Nykymaulle se on suurin piirtein yhtä järkeenkäypä kuin keskiaikainen herkku ruusunlehtivanukas, mutta täällä niinkin suurta huutoa, että tänä viikonloppuna täällä oli orvokkien kunniaksi tapahtuma Toulousen keskusaukiolla, Les Journées Violette. Torikojuissa myytiin kaikkea orvokeista ja orvokintuoksuisesta saippuasta orvokkiöljyyn ja orvokilla maustettuun pastikseen. Ilmeisesti orvokkeja kasvaa ja kasvatetaan paljon Toulousen ympäristössä...
5) Ranskalaisille kierrätys tarkoittaa sitä, että jätekatoksessa on varattu erikseen useita laatikkoja, joihin saa laittaa kaikkia kierrätettäviä materiaaleja: muovipulloja, kartonkeja ja metalleja. Lasipulloille on oma keräyspisteensä, mutta kaikki muut jätteet menevät roskikseen. Biojätettä ei ainakaan minun jätekatoksessani ole ollenkaan, ja ruokajätteiden ja teepussien laittaminen tavalliseen sekajätteeseen tuntuu lähes kuolemansynniltä. Kaupassa pakataan automaattisesti kaikki ostokset huonolaatuiseen ohueen muovipussiin, ellei ehdi väliin kangaskassin kanssa. Ekologisin elämäntapa lieneekin syödä kaikki ostamansa ruoka mahdollisimman huolellisesti.
6) Ehkä liittyen yleisemmin asennetasolla edelliseen kohtaan ranskalaisten mielestä varmasti suomalainen kadulla virtsaaminen on järkyttävää, mutta täällä koirien jätöksiä saattaa olla keskellä jalkakäytävää. Valitettavasti huomasin sen itsekin tänään käytännön tasolla. Koiria on muutenkin täällä aivan tavallista pitää vapaana, ja kaupungilla liikkuu hieman rähjäisen näköisiä joukkioita, joiden seurueeseen kuuluu usein useampi hurtta.
7) Shekkien käyttäminen maksuvälineenä on täällä aivan tavallista, ja esimerkiksi sähkölaskuni voi maksaa ainoastaan shekeillä tai vastaavalla paperilla, joka täytyy käydä lunastamassa postista. Jos jostain kumman syystä shekki ei jossain käy, siitä on erikseen maininta. Harvoin on kuitenkaan mainintaa siitä, jos shekki on ainoa käypä maksuväline.
8) Ranskalaiset käyttävät erimallista tietokoneen näppäimistöä kuin englanninkieliset: qwertyn sijaan heillä on muistaakseni azerty. Tämä on aiheuttanut hieman jo hämmennystä esimerkiksi salasanojen kirjoittamisessa, ne kun ovat usein lihasmuistissa...

Siinä ehkä tähän hätään kertomusta ranskalaisten tarkkailusta. Huomenna olen menossa yliopiston kansainvälisten palveluiden järjestämälle tervetuliaisaterialle - no, täytyy katsoa, onko oikeasti kyseessä ateria vai toisenlainen tilaisuus - sekä illalla elokuviin katsomaan uutta Asterix-leffaa. Niin ja jos jollekin on vielä jäänyt epäselväksi, olen kyllä nauttinut oleskelustani täällä tähän mennessä, kaikesta huolimatta.

Edestakaisin sekalaisia asioita hoitamassa

Eilisen pitkän luentopäivän jälkeen päätin nukkua vähän pidempään tänään, mutta en siitäkään huolimatta tullut oikeastaan tehneeksi sitä. Heräilin vähän ennen yhdeksää kellon soittoon ja söin aamiaista. Sen jälkeen aloin selvitellä eilen saamaani mystistä puhelinsoittoa pankista. Lopulta kävi ilmi, että jossain oli tehty virhe, sillä pankkikonttori, josta soitto oli tullut, ei ollut sama, jossa minulla on tili... Sain myös haltuuni sähköavaimen, johon ladataan sähköä prepaid-malliin, ja nyt sähkötkin toimivat! No joo, oikeastaan ne ovat toimineet alusta lähtien, mutta nyt ne eivät enää toimi luotolla.
Tänään suurin koetus oli ranskan tasokoe. Meitä ulkkareita oli aikamoinen liuta ihmeen parakkimaisessa rakennuksessa tekemässä koetta. Tasokokeeseen kuului, kuten kunnon ranskankokeeseen ikään kuullun ymmärtäminen, kielioppiosio, tekstinymmärtämisosio ja luovaa kirjoittamista varsin typeristä aiheista. Mielestäni koe muistutti sekä tyyliltään että tasoltaan jonkin verran A-ranskan ylioppilaskoetta, mutta ei ollut mitenkään älyttömän vaikea. En tosin osaa sanoa, menikö koe hyvin, mutta voin sanoa, että jos olisin muistanut kaikki asiat, se olisi voinut mennä suorastaan loistavasti...
Tutustuin tänään hieman myös yliopiston kirjastosysteemin toimivuuteen, joka ei suomalaisessa mittakaavassa päätä huimaa. Kanditason opiskelijat saavat lainata kirjastosta maksimissaan neljä kirjaa 15 päivän laina-ajalla. Ja siinäkö sitten pitäisi opiskella pitkäjänteisesti? Myöskään varaussysteemiä ei ole, eli kun kirja, jonka haluaisi haltuunsa on lainassa, ei oikeastaan voi ilmeisesti tehdä muuta kuin ostaa se.
Kämppäni toimivuus joutuu tänään testiin, sillä liuta muita Erasmus-opiskelijoita kokoontuu tänne viettämään vähäksi aikaa iltaa ennen suuntaamista kaupungille tutustumaan Toulousen yöelämään. Aloitin kämpän siistimisvalmistelut lupaavasti pudottamalla ja särkemällä höyryävän teemukin ja sen sisällön kokolattiamatolle. Onneksi tee oli vihreää eikä mustaa ja kokolattiamatto on anteeksiantavan värinen. Uusi muki täytyy kuitenkin hankkia, koska nyt mukeja on vain yksi. Rikkimennyt oli vielä vastaostettu ja hauska (tosin halpa). Koska asunnon seinät eivät ole maailman paksuimmat (eivät myöskään onneksi kaikkein ohuimmat), toivon, että saamme lähdettyä eteenpäin järkevissä ajan puitteissa. Sen näkee sitten. Noin kymmenen ihmisen koordinoiminen samaan paikkaan on hieman haastavaa..

Les premiers cours

Tänään aamuna oli aikainen herätys sumuun ja hämärään. Onneksi vaikuttaa siltä, että selviän luennolle yliopistolle puolessa tunnissa kotoa, joten hieman puoli kahdeksan jälkeen lähteminen riittää aamuluennolle ehtimiseen. Kiirehtiessäni Pont des Catalansin yli Saint-Cyprienin metroasemalle oli niin sumuista, että Garonne-jokea ei meinannut nähdä. Sumu tosin hälveni päivän mittaan.
Aamun ensimmäinen luento kahdeksasta kahteentoista käsitteli keskiajan historiografiaa ja lähteitä. Aihe on mielenkiintoinen ja opettaja mukava, mutta kurssissa on kyllä hommaa vaikka muille jakaa. Jokaiselle luennolle on lukuläksyä aiheeseen liittyviä artikkeleja, lisäksi tehtävänä on lähdetutkielma 20-30 sivua sekä 20-30 minuutin esitelmä annetusta aiheesta. Ja lisäksi tietenkin väli- ja loppukokeet. Opettaja puhui nopeaan tahtiin. Ymmärsin lähes kaiken, mutta en millään ehtinyt kirjoittaa kaikkea ylös. Kävimme läpi kaiken valikoidun olennaisen ranskalaisesta keskiajasta suurin piirtein kolmessa tunnissa, ja muistiinpanoja tuli kaikesta huolimatta ainakin viisi sivua...
Luennon jälkeen ei haitannut yhtään pitää puolentoista tunnin ruokataukoa. Syömisen jälkeen kävin vilkaisemassa kampuksella sijaitsevaa linnaa (!), Chateau du Mirailia. Kansainvälisten palveluiden tädin mukaan siellä asuu yliopiston pääsihteeri/kansliapäällikkö. Kooltaan chateau on pikemminkin kartano kuin linna, mutta se kuuluu Ranskan kansallisperinnön suojelukohteisiin. Hieno se kuitenkin on. Jos saan tekniikan pelittämään, ehkä siitäkin tulee jossain vaiheessa kuva tänne.
Toinen luento alkoi kahdelta. Luennolle tuli lisäkseni noin parikymmentä opiskelijaa, joista neljä muuta oli ulkkareita. Kurssin aihe, Euroopan uuden ajan kulttuurihistoria tuntui olevan kiinnostava sekä mies- että naispuolisten historianopiskelijoiden mielestä. Suomessa kulttuurihistoria tuntuu jostain syystä kiinnostavan enemmän naisia.. Kuultuaan, että luennolla on Erasmus-opiskelijoita, luennoitsija - keski-ikäinen miesprofessori - totesi heti alkuun, että kurssi saattaa olla kielitaidollemme liian haastava, joten jos haluaisimme, voisimme vielä vaihtaa kurssilta pois ja valita jotain helpompaa. Esittäytyessämme professori tosin sanoi, että Mirailiin tulleet suomalaiset ovat kaikki puhuneet erittäin hyvin ranskaa ja pitäneet sujuvia suullisia esitelmiä. Vastasin toivovani, että tämä pätisi minuunkin.
Tähän kurssiin kuuluu suorituksina puolen tunnin esitelmä valitusta kirjasta (tosin ulkkarit saavat kuulemma pitää esitelmän professorille hänen toimistossaan lukukauden lopussa), välikoe ja lopputentti. Ja totta kai luennoille osallistuminen. Mutta kokonaisuudessaan opettajan puheen nopeudesta työmäärään kulttuurihistorian luento vaikutti paljon helpommalta nakilta kuin ensimmäinen luento. Professori on oikea ranskalaisen yliopisto-opettajan perikuva, aiheestaan innostunut ja välillä puheessaan hieman harhaileva, mutta puhe oli selkeää ja hyvin artikuloitua ja aiheiden käsittely sen verran verkkaista, että pysyin hyvin kärryillä ja sain tehtyä muistiinpanoja jopa sujuvasti.
Huomiselle ei ole tiedossa luentoja, sen sijaan intensiivistä asioiden hoitamista - pankki ja sähkölaitos sekä ehkä kurssimateriaalikirjojen etsimistä.. Iltapäivällä on ranskan tasokoe, jolla voi mitata, mille ulkkareille tarkoitetulle ranskankurssille voi osallistua. En todennäköisesti ehdi millään näiden kurssien lisäksi kielikurssille, mutta ainahan kielitaidon tason mittaaminen on hyödyllistä.
Luentojen jälkeen olo oli hieman voipunut mutta onnellinen. Erityisen mielenkiintoisilla ja avartavilla luennoilla mieleeni tulee silloin tällöin, miten hienoa onkaan olla opiskelemassa yliopistolla ja oppimassa ymmärtämään kulttuuria ja ihmisten ajattelua paremmin. Tänäänkin se kävi mielessä. O alma mater!

Huomenna luennolle!

Kolmen päivän varsin intensiivinen juoksentelu paikasta toiseen on nyt tuottanut tulosta. Eilen sain opiskelijakortin ja kirjauduin yliopistolle, tänään tapasin professorin, joka auttoi kurssien valitsemisessa ja allekirjoitti kursseilleilmoittautumislomakkeen. Nyt vietyäni lomakkeen täytettynä (punaisella kynällä tietenkin) toimistoon y, kaiken pitäisi olla kunnossa. Ja eikun huomenna luennolle!
Byrokratia on täällä aika raivostuttavaa, mutta lienee paras olla olettamatta, että asiat hoituvat yhtä nopeasti kuin Suomessa. Sillä vaikka kaikki muut asiat toimisivat, juuri se henkilö, jonka kuittaus tarvitaan, ei ole kuitenkaan paikalla juuri sillä hetkellä, jolloin on paras palata asiaan huomenna. Kolmesta luennostani olen missannut jo yhden alkamisen, mutta ei se ole niin vakavaa, sanoi professori. Ulkomaalaiset vaihto-opiskelijat saavat ilmeisesti paljon anteeksi. Ja aina on paras näyttää hieman tyhmemmältä kuin onkaan...?
Olen muilta vaihtareilta kuullut, että luennolla professori saattaa ihan hyvin pyytää kurssin ainoaa ulkkaria esittäytymään julkisesti koko luokalle ja muistuttaa muita puhumaan selkeästi ja hitaasti. Katsotaan, miten käy huomenna. Edessä on pitkä luentopäivä, koska kurssini ovat kaikki neljä tuntia kerrallaan. Eli ylös pitää nousta aikaisin ja kotiin pääsee vasta kuuden jälkeen. Onneksi vaikuttaa siltä, että ranskalaisella opiskelijalounaalla pärjää aika pitkälle. Hintaan 2,80€ kuuluu alkuruoka (esim. salaatti), pääruoka, leipä ja jälkiruoka. Ainakin tänään kokeillessani systeemia ensimmäistä kertaa ruoka oli hyvinkin syötävää.
Eilen illalla oli Erasmus-bileet paikallisessa baarissa latino-teemalla. Siellä ei ollut mitenkään kummallista, mutta ihan mukavaa. Vaikuttaa lisäksi siltä, että Toulousessa ainakin tässä kaupunginosassa on suhteellisen turvallista kävellä yöllä kotiin. Meitä oli tosin joukkio, tilanne saattaa olla erilainen, jos on yksin.
Jos joku miettii vielä, kuinka pärjäsin tukkeutuneen viemärin kanssa, niin voin vastata: hienosti. Sain ritilän otettua pois veitsen avulla ja rohkeasti ronkin ulos kaikki hiukset ja muut mähnät. Minulla voisi olla tulevaisuutta myös putkimiehenä... Nyt suihkussa voi käydä ja vettä ei jää altaaseen. Mutta voisiko joku tietotekniikkaihminen kertoa, mitä ihmettä teen väärin, kun Blogger ei suostu millään lisäämään kuvia blogiin...

"Ils sont fous, ces francais!"

Asterix oli mahdollisesti joskus yhtä hukassa pariisilaisen byrokratian kanssa. Jos tähän asti järjestelyt ovat sujuneet malliikkaasti ja melkein joustavasti, tänään kävi ilmi, että la fac on byrokratiassa pahin kaikista. Kansainvälisissä palveluissa oltiin ystävällisiä ja mukavia ja lähetettiin hakemaan kirjautumiseen tarvittava paperi toimistosta x. Toimistossa x ei ensin ollut ketään (vaikka sen piti ajan puolesta olla auki), sitten sieltäkin sai paperin suhteellisen kivuttomasti. Paperi piti sitten täyttää punaisella (!) kynällä tarkasti ohjeiden mukaan, mutta koska vaihto-opiskelijat ovat tunnetusti tyhmiä ja yksinkertaisia, paikallinen Erasmus-järjestö pitää päivystystä, jossa toulouselaiset opiskelijat auttavat paperin täyttämisessä. Tähän asti kaikki toimii, mutta opiskelijoita ei ollut mailla halmeilla. Jonkin ajan pohtimisen jälkeen aloin täyttää paperia itse. Se sujui varsin nihkeästi mutta jotenkin eteni kuitenkin. Paperi lähes täytettynä menin toimistoon y, johon se piti palauttaa. Kaikki jäi sitten kiinni siitä, että näyttämäni vakuutuspaperi ei kelvannut, joten en saanut kirjauduttua enkä myöskään opiskelijakorttiani. Ja vaikka luennot alkoivat periaatteessa tänään (eivät välttämättä minun, mutta ylipäänsä yliopiston opetus), minua neuvottiin erittäin sujuvasti tulemaan uudestaan huomenna paikalle kaikkien tarvittavien paperien kanssa.

Ensimmäinen kontakti muihin ulkkareihin

Eilen illalla olin jo vaipumassa surkeaan itsesääliin siitä, että en tunne ketään, vietän lauantai-iltaa yksikseni ja olen menossa nukkumaan ennen kymmentä, kun ovikelloni soi. Ovella oli englantilainen tyttö, joka esitteli itsensä ja kertoi asuvansa muutaman oven päässä samalla käytävällä. Hänen luonaan oli kuulemma ihmisiä istumassa iltaa, ja hän kutsui minutkin mukaan. Lähdin siis vähän ajan päästä kymmenen metrin päähän kotibileisiin. Paikalla oli useita (hyvin) englantilaisia, myös seinänaapurini, sekä muutama muu. Myöhemmin paikalle tuli vielä toinen suomalainen tyttö Helsingin yliopistosta sekä hänen kanssaan kaksi norjalaista. Molemmat norjalaiset olivat myös aloittamassa opintojaan Mirailissa. Päädyin juttelemaan heidän kanssaan suurimman osan ajasta, koska suurin osa muista tunsi toisensa jo etukäteen. Toisen norjalaisen kanssa sovimme tapaavamme huomenna aamulla ja menevämme yhtä matkaa yliopistolle metrolla.
Kieltäydyin lähtemästä porukan mukana baariin vedoten flunssaan, jota pitää parannella, mikä kyllä pitää paikkansa. Lupasin tulla mukaan seuraavalla kerralla. Olen erittäin tyytyväinen kuitenkin siihen, että minut kutsuttiin mukaan, koska bileistä lähtevä meteli olisi varmasti ollut viisi kertaa pahempaa kuultavaa seinien ja ovien läpi kuin paikan päällä. Se, mitä en voi olla kuitenkaan suu auki ihmettelemättä, oli tupakan polttaminen sisällä huoneessa. Ikkuna oli tosin auki, mutta siitä huolimatta kaikki vaatteeni löyhkäsivät vielä tänä aamuna niin kuin olisin viettänyt koko illan juhlimassa (siihen aikaan, kun vielä sai polttaa baareissa). Yäh.

Koska joku on ehkä miettinyt, millainen asuntoni on, ajattelin kertoa siitä vähän. Rakennus on harmaata betonia ulkopuolelta, mutta sisältä ihan mukava. [Yritin lisätä tähän kuvan, mutta systeemi ei tykännyt siitä yhtään eikä suostunut tallentamaan tai julkaisemaan sitä.] Käytössäni on siis noin 20 neliön yksiö, jossa on pieni kitchenette (2 keittolevyä, mikro, tiskiallas, jääkaappi ja pari kaappia) ja suihku + wc. Vuokra on aika suolainen, mutta kuultuani eilen muiden kertomuksia asuntoseikkailuistaan olen erittän tyytyväinen omaan päämajaani. Kalustukseen kuuluu vuodesohva, kirjoituspöytä, kirjahylly, laatikostoja, ruokapöytä ja kaksi tuolia. Ystävälliseltä edelliseltä asukkaalta sain tarvittavat astiat selviytymiseen. Sisäkuviakin kämpästä ehkä seuraa tulevaisuudessa.

En ole aiemmin muistanut kertoa, mutta syy siihen, miksi Toulouse on la ville rose eli vaaleanpunainen kaupunki, on se, että suurin osa kaupungin erityisesti vanhoista taloista on rakennettu punaisesta tiilestä, joka ehkä hieman haalistuu vanhetessaan. Eli tiili tekee Toulousesta vaaleanpunaisen.
Huomenna edessä on tappelu (ehkä) yliopistolla siitä, mitä kursseja saan itselleni hyödyksi ja opetukseksi valita. Toiselle norjalaisista historian professori oli sanonut, että on parempi valita ensimmäisen vuoden kursseja, koska muut olisivat liian vaikeita. Tähän en aio kuitenkaan alistua: je viendrai, verrai et vaincrai!

Aurinko!

Joko ranskan kieli tai kävely raittiissa ilmassa (tai sitten molemmat yhdessä) on niin väsyttävää, että olen tänäänkin ihan kuukahtanut oltuani päivän liikkeellä. Tänään oli mahtava keväinen ilma, aurinko paistoi ja asteita oli ehkä kymmenisen. Päivän ohjelmassa oli paitsi pyörimistä kaupungilla, mahdollisuus tarkkailla aidon ranskalaisen perheen elämää lähietäisyydeltä -no, vähän aikaa ainakin.
Hämärien perheeni työpaikkayhteyksien kautta löytynyt ranskalaiskontakti Monsieur B. haki minut tänään asunnoltani syömään lounasta perheensä kanssa. Perheeseen kuuluu vaimo ja neljä lasta - kolme tytärtä ja yksi poika. Lounaaseen kuului neljä ruokalajia ja kahvi. Ensin tuli salaatti, sitten riisiä ja liha-viikunapataa, jonka jälkeen syötiin ensin juustoja ja sitten omenatorttua. Sen jälkeen siirryttiin pois ruokapöydästä ja juotiin kahvia sohvalla. Minulle tarjottiin myös viiniä, mutta lisäkseni muut kuin isäntä eivät juoneet sitä. Nämäkin ranskalaiset ihmettelivät ranskantaitoani - ilmeisesti heidän käsityksensä mukaan suhteellisen sujuvan kielitaidon voi hankkia ainoastaan oleskelemalla maassa, jossa kyseistä kieltä käytetään. Totta kai se auttaa, mutta onhan kieltä mahdollista oppia muutenkin. Tai sitten suomalainen koulujärjestelmä on vain poikkeuksellisen hyvä.
Perheen vanhin tytär lähti lounaan jälkeen kanssani kaupungille, näytti vähän paikkoja ja auttoi vihdoinkin hommaamaan ranskalaiseen puhelinliittymään lisää saldoa, jotta sillä voi soittaa ja tekstata. Aikani pyörin myös kaupungilla yksikseni, mutta väsyttyäni lähdin kotiin eli ajoin yhden metroasemavälin B-linjalla ja kävelin sieltä kaupan kautta. Ruokakaupasta olen saanut sellaisen kuvan, että elintarvikkeet vaikuttaisivat olevan täällä hintavampia kuin Suomessa, ainakin jotkut. Tätä täytynee kyllä vielä tarkkailla.
Ainoa ja tällä hetkellä erittäinkin ärsyttävä päivän vastoinkäyminen on se, että suihkun putkisto ei vedä. Aamuisesta suihkusta on yhä jäljellä vettä... Kämpän katsastuksessa kiinnitin asiaan huomiota ja sanoinkin siitä, mutta silloin todettiin ainoastaan, että viemäri on syytä puhdistaa säännöllisesti hiuksista. Yritin kyllä pitkällisesti ennen suihkua tiirikoida sopivalla linkkarista löytyvällä terällä ritilää, joka on samanlainen kuin lavuaarissa, mutta vaikka ruuvi pyöri kiltisti, se ei osoittanut mitään merkkejä irtoamisesta. Pitänee hankkia paikalle pikimmiten joko ammattilainen tai ruuvimeisseli. Zut!
Jostain syystä tänään on ensimmäinen kerta, jolloin olen tuntenut tarvitsevani suomalaista survivaali-pakettia. Tauno Palo ja muut Wanhat suosikit hoitanevat homman kotiin... Ja vinkkinä kaikille vilustuneille, että tähän mennessä parhaaksi flunssalääkkeeksi on osoittautunut tuore valkosipuli. Ranskalaisilla valkosipuleilla tuntuu sitä paitsi olevan mojovan kokoiset kynnet!

Flunssaa ja asioiden hoitamista

Eilinen oli lähes niin täysi päivä kuin päivä voi olla. Aamuneljän herätyksen jälkeen ensin kaksi lentoa 35 minuutin vaihtoajalla (yllättäen kuitenkin tavaratkin kerkisivät mukaan), sitten aktiivista asioiden hoitoa loppupäivä. Nyt on kämppä, pankkitili ja asuntovakuutus. Sähkösopimus on tilattu ja asumistukihakemus laitettu alustavasti pyörimään. Huhhuh!
Valitettavasti sain alkujärjestelyihin kaverikseni paitsi ihanan ja tehokkaan paikallisen kontaktin, myös erittäin epäihanan paikallisen/kansainvälisen flunssan, joka on ahdistellut niin tarmokkaasti, että nenäliinojen kulutus on ollut huimaa. Tänään olen päättänyt hieman hiljentää tahtia ja keskittyä siihen, että saisin asunnossa tavaroita paikalleen ja ehkä vielä asioiden hoitamista eteenpäin.
Kuuluisasta ranskalaisesta byrokratiasta on sanottava se, että asiat ovat hoituneet helpommin kuin odotin, ehkä johtuen siitä, että olin varautunut kaiken maailman papereilla tai siitä, että eteen on sattunut ystävällisiä ihmisiä. Niin byrokraateille kuin muillekin olen puhunut tietenkin ranskaa ja ymmärtänytkin yllätyksekseni suurimman osan, vaikka nopea puhe on aika vaikeaselkoista. Passikuvia ei toistaiseksi ole tarvittu yhtäkään, mutta yliopistolla niitä ehkä kysytään. Suunnitelmani on lähteä yliopistolle maanantaina hoitamaan kirjautumista ja kurssivalintoja. Mirailin alue on kuulemma tunnettu kahdesta asiasta, yliopistosta ja rauhattomuudestaan iltaisin... Sinne on täältä matkaa jonkin verran metrolla, joten ihan naapurissa en asu.
Sen verran paikallisesta kulttuurista ehdin eilen myös oppia, että oikeaoppinen tapa tervehtiä tuttuja on faire la bise. Ainoastaan vanhempia ihmisiä kätellään. Tämä on suomalaiseen toimintatapaan tottuneelle hieman kummallista, mutta eiköhän siihenkin totu. Onneksi kaupungissa on niin paljon ulkomaalaisia, että puutteellista tapojen tuntemusta voidaan katsoa läpi sormien.
Sää on ollut mukavan pilvipoutainen, päivällä oli asteita jotain 5-10 välillä. Paikallisille tämä on talvea, minulle tämä on varhaisen kevään alku.