Kevään etenemistä

Luvattuja kuvia kuluneesta keväästä seuraakin sitten aikamoinen kollaasi. Tässä näkymää (ikkunastani), jonka kehitystä olette ehkä jotkut seuranneet blogin ja otsikkokentän kautta:

Helmikuun alussa näytti tältä

ja tältä - aika talvisen karua, vaikka puitteet ovatkin hienot. Lähtökohta keväälle oli kuitenkin vain runko.


Maaliskuussa taas satoi ja tuuli välillä aika kovaa kyytiä,

mutta välillä oli sitten aurinkoista ja taivas täysin pilvetön. Hyviä ja huonoja päiviä...

Sateenkaaren pääkin sattui näkyviin. Siellä jossain on aarre!


Huhtikuussa kevään kehitys oli jo varsin pitkällä, ja puissa oli varsin vahvat lehdet.

Pilvistä huolimatta aurinko valaisi tunnelmaa ja väritti elämänkin välillä ruusunpunaiseksi.


Toukokuussa sateenkaaren pää oli jo viereisellä sillalla, ja aarteen löytäminen aivan lähellä. Lehdet olivat jo täysmittaiset, ja runko sekä taustan maisemapuitteet hukkuivat niiden alle.


Nyt kesäkuussa puun lehdet ovat kehityksensä huipulla, ja ne ovat saaneet välillä nauttia auringostakin mutta myös virvoittavasta sateesta. Samoin allekirjoittaneen kevätkokemus on saavuttanut jonkinlaisen huippunsa, ja nyt ehkä onkin sitten hyvä jättää Ranska vähäksi aikaa...

(toim. huom. Seuraavassa kirjoituksessa palataankin ehkä taas lähemmin konkretiaan.)

Minne kevät meni?

Olen taas syyllistynyt vähäiseen päivittämiseen, mutta jotenkin aika on kulunut taas niin siivillä, että en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tänne, mitä kaikkea olen tehnyt. Sain puristettua jostain selkänahastani kirjallisen työn valmiiksi ja palautettuakin sen, ja sen jälkeen olenkin elänyt jonkinlaisessa välitilassa Toulousen ja Suomen välillä. Täältä ei kun oikein tekisi mieli lähteä, mutta toisaalta tekisi kovastikin mieli päästä taas kotiin. Hyvästelin eilen kerralla neljä kaveria, jotka lähtevät tahoilleen tänään ja huomenna. Ajatus siitä, että emme välttämättä kuitenkaan ikinä tapaa, on aika pysähdyttävä, kun on viettänyt useamman kuukauden seurustellen, vertaistukea hakien ja hengaillen juuri näiden ihmisten kanssa.
Viimeinen suomalainen vieraani Toulousessa, eli äitini, on ollut täällä viikonlopun ajan. Olemme katselleet perinteisiä nähtävyyksiä, käyneet lempikahviloissani ja yrittäneet olla välittämättä säästä, joka on jättänyt paljonkin toivomisen varaa tätä iltapäivää lukuunottamatta. Äiti lähtee huomenna aamukoneella, ja minä aloitan lähtövalmistelut. Lähetän jo suuren osan vaatteistani ja tavaroistani tällä kyydillä Suomeen, mutta vielä on edessä viimeisten arvosanojen metsästämistä, pankkitilin sulkeminen, siivoamista ja tietenkin Toulousen parhaimmista puolista nauttimista.
On erittäin häiritsevää ajatella, että olen viettänyt täällä jo neljä kuukautta, jotka joku on vienyt ja piilottanut näkyvistä. Olen tyytyväinen ja iloinen, että uskalsin lähteä ja lähdin, vaikken oikeastaan olisikaan uskaltanut. Täällä on ollut mahtavaa, mutta nyt se on jo melkein ohi. Lauantaihin jäljellä olevat päivät häipyvät ja haihtuvat jonnekin, ja vaikka odotan lähtöä, myös pelkään sitä. Miten totunkaan taas elämääni Suomessa? Toivon, että te, blogin lukijat, voitte auttaa siinä omilla tavoillanne...
En ole taas vähään aikaan liittänyt mukaan kuvia, ja tämäkin päivitys jää nyt ilman. Seuraavalla kerralla tarkoitukseni olisi kuitenkin laittaa ihailtavaksenne hieman muistelua kevään kulusta. Blogi sulkeutuu todennäköisesti kuukauden sisällä paluustani (tarkennan sulkeutumisajankohtaa palattuani), joten nyt voitte vielä lähettää terveisiä, kommentteja tai muita ajatuksia. Sanomattakin on selvää, mutta sanon kuitenkin, että kommenttejanne on ollut suuri ilo lukea pitkin kevättä! Toivottavasti teillä kevät on mennyt yhtä mukavasti.

Alle kaksi viikkoa ja viimeinen koulutyö

Puuh! Viimeksi kirjoittaessani oli vielä edessä elämäni pisin tenttipäivä. Nyt se, yhteensä kahdeksan tuntia kahden tentin istumista ja kirjottamista on jo ohi, kuten myös ainoa ja elämäni ensimmäinen suullinen tenttini, mutta vielä harmaita hiuksia aiheuttaa viimeinen kirjallinen työni. Se pitäisi palauttaa mieluiten huomenna, mutta taitaa mennä tiistaille. En ole valitettavasti oikein osannut keskittyä kirjoittamiseen parhaalla mahdollisella tavalla, kun Suomesta on kantautunut nettiaaltojen mukana uutisia Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ensi vuoden alustavasta tilajaosta.
Toulousen järisyttävät uutiset ovat toisaalta aivan omaa luokkaansa: vaihtarikaverit hupenevat ja lähtevät yksi toisensa perään epätietoisina siitä, pitäisikö sitä oikeastaan itkeä lähtöä vai iloita paluusta. Allekirjoittaneellakin on enää alle kaksi viikkoa vaihtoaikaa jäljellä, mitä en tosin ole vielä todellakaan sisäistänyt. Neljän seinän sisällä koneen ääressä istuminen ei ole paras tapa pysyä kiinni todellisuudessa. Siinä harhautuu helposti unohtamaan ympäröivän kaupungin, sään ja paikalliset tutut jonkin näennäisesti olennaisemman pauloissa. Täällä olen välillä joutunut oikeasti miettimään, mikä sitä elämässä on oikeasti tärkeää, ja olen melkein sitä mieltä, että hetkessä eläminen, niin vaikeaa kuin se onkin.
Tästä voi siis aasinsillan kautta päätyä siihen, että tälläkin hetkellä elämässäni pitäisi olla enemmän asiakirjoittamista ja vähemmän blogin päivittämistä... Eli tartun hetkeen ja puserran sen viimeisen työn kasaan. Ensi viikon lopulla vieraaksi tulee äiti, toivottavasti lähes tyhjän matkalaukun kanssa. Alan myös kerätä viehättävän vanhanaikaisesti opintokirjaani suorituksia ja arvosanoja kurssieni opettajilta, kerätä kamojani kasaan ja tehdä kaiken sen, mitä en ole vielä ehtinyt ja haluaisin ehtiä tehdä Toulousessa. Suomen kamaralle palaan siis 14.6. illansuussa.
Ehtinen vielä kirjoittaa parisen kertaa täältä ville rosesta, jos on siis kysymyksiä tai kommentteja niin nyt kannattaa antaa palaa. On jo kesäkuu...