Kuka ymmärtää?

Aloin viikonloppuna miettiä ehkä hieman syvällisemmin vaihtoa ja ylipäänsä ulkomailla asumista. Koska minulle täällä Toulousessa olo on toinen kerta, jolloin asun ulkomailla, pohdin itsekseni myös ensimmäistä kertaa, vuotta Lähi-idässä ala-asteikäisenä. En ole ikinä suuressa määrin puhunut siitä ajasta Suomessa ollessani, luultavasti sen takia, että suurin osa ihmisistä ei voi mitenkään ymmärtää, millaista se oli. Näiden mietteiden myötä rupesin pohtimaan, voiko vaihdossa olemistakaan ymmärtää kokematta sitä. Kun tulen takaisin täältä, ymmärtääkö kukaan, mitä olen täällä kokenut - sellaista, jota muut eivät ole Suomessa kokeneet...
Puhuin erään suomalaisen vaihtarin kanssa, joka tuli tänne samaan aikaan kuin minäkin. Hän sanoi kaipaavansa Suomesta kovasti ruisleipää ja hyvää suomalaista kahvia. Oikeastaan minä en kaipaa Suomesta todellakaan kumpaakaan. Ranskalainen kahvi on jatkuva ilonaiheeni, samoin tuore patonki lämpimänä lähileipomosta. En myöskään kaipaa lunta, saunaa tai montaakaan konkreettista asiaa. Eniten on ikävä poikaystävää, mikä ei ehkä yllätä ketään. Sen jälkeen eniten kaipaan suomalaisia toimintatapoja, jotka tunnen varsinaisesti tiedostamatta niitä - täällä en vielä ole ihan oppinut tietämään, mistä mitkäkin asiat löytyvät ja mihin aikaan niitä on paras yrittää hoitaa. Olisi myös erittäin mahtavaa, jos voisin keskustella jonkun kanssa suomalaisen ja ranskalaisen historian yliopisto-opetuksen eroista, mutta se on ehkä liikaa pyydetty.
Lueskelin viikonloppuna Nyytin sivuilta kulttuurishokista ja muiden vaihtarien kokemuksia. Rohkenen väittää, että ulkomailla oleskelua kokemattomien voi olla vaikea ymmärtää ajatuksia ja tuntemuksia, joita vieraassa maassa asuminen herättää. Kun jokin asia on aina toiminut tietyllä tavalla, ei käy mielessäkään, että se ei toimisi niin muuallakin. Esimerkiksi: epäilen vahvasti, että paikallisilla Mirailin opiskelijoilla ei ole yliopiston kautta sähköpostiosoitetta. Riippumatta siitä, minne menee, tulee aina jonkinlainen shokki. Luultavasti oma kulttuurishokkini on vasta alkuvaiheessa, ja loppu tulee eteen ehkä kesällä Suomessa tai sitten vasta opintojen taas alkaessa.
Täällä on tällä hetkellä hyvä olla, vaikka onkin aika pakko opiskella intensiivisemmin kuin Suomessa (en muista, koska olisin Suomessa ollut yhtä usein kirjastossa lukemassa). Haluaisin kyllä mielelläni kuulla kuulumisia, vaikka ihan arkisia - niitä on ehkä myös ikävä. Olen alkanut ihan eri lailla seurata muiden blogeja, kun itsekin kirjoittelen sellaista, mutta erityisesti sen takia, että soittelu ja kahville tai lounaalle lähteminen (tai muuten vaan törmääminen) on täältä käsin erittäin hankalaa. Lyhyitäkin kommentteja tai muita viestejä on ilo lukea!