Ei jaksa

Eilen illalla päädyin italialaisen lähes-naapurini kanssa laittamaan yhdessä ruokaa, syömään, juttelemaan ja juomaan viiniä. Meillä oli mahtavan mukavaa, mutta jutellessa aika vierähti jonkin verran nopeammin kuin huomasimmekaan, joten menin nukkumaan myöhemmin kuin kahdeksan luentoa edeltävänä päivänä olisi hyvä. Sillä luonnollisella seurauksella, että tänään vireystasoni ei ole todellakaan ollut paras mahdollinen, varsinkaan kahdeksan tunnin luentopäiväksi.
Väsymys konkretisoitui erityisesti iltapäivän luennolla, jolloin alkoi myös erityisesti ärsyttää ranskalaisten muotohulluus, mistä pääsenkin taas sopivasti kertomaan ranskalaisen yliopistojärjestelmän kummallisuuksista. Luennoilla opettaja tuntuu välillä pikemminkin sanelevan kuin luennoivan - monet paikalliset kirjoittavat kynä lähestulkoon savuten ylös kaiken. Ja koska täällä käytetään hyvin vähän jos lainkaan mitään teknisiä apuvälineitä (piirtoheitintäkään, power pointista puhumatta), on opettajilla (huom. opettajilla, heistä on vaikea käyttää sanaa professori) joskus tapana antaa luennon osien otsikot sanasta sanaan, kaksoispisteitä ja alaotsikkoa myöten! Välillä en ihmettele yhtään, että ranskalaisia on vaikea saada osallistumaan keskusteluun ja pohdintaan, kun tuntuu siltä, ettei täällä vastakkaisista puheista huolimatta juurikaan arvosteta itsenäistä ajattelua opiskelijoilta.
Ranskalaiset rakastavat logiikkaa ja muotoja, erityisesti Descartesin peruja olevaa teesi-antiteesi-synteesi-ajattelua. Tätä sitten kuuluu soveltaa mihin tahansa kirjalliseen työhön ja myös esitelmiin. Asiaan kuuluu myös aiheen esitteleminen ja sen kertominen, mitä aikoo myöhemmin kertoa, jo johdannossa. Tätä seuraavat selkeät kolme (aina juuri kolme) asiaa, jotka argumentoidaan ja vedetään yhteen päätelmissä. Mielestäni Suomessa opetetaan esseen kirjoittamista suht samoin periaattein - on edettävä loogisesti ja perusteltava näkemyksensä - mutta täällä varsin tiukka näkemys siitä, minkälainen on oikein kirjoitettu teksti, on minun kohdallani kissan silittämistä vastakarvaan. Väitän kirjoittavani tarvittaessa jäsenneltyä ja järkevää tekstiä, mutta moinen muotodiktatuuri ei kyllä nappaa sitten yhtään. Pelkään pahoin, että aion vaihtaristatuksen nojalla jatkaa omaan tyyliini kirjoittamista myös täällä.
Viikon päästä torstaina on kulttuurihistorian välikoe, 2,5 tuntia. Erasmuksille se on vapaaehtoinen, mutta päätimme kahden muun kurssin vaihtarin kanssa yrittää, jotta näemme vähän, miten vastaaminen sujuu. Huonosti menneitä kokeita ei meidän kohdallamme oteta huomioon loppuarvosanassa, vaan siinä tapauksessa lopputentti ratkaisee. Koska olen huomannut, että täällä monet kirjoittavat myös kokeessa kuulakärkikynällä, kysyin opettajalta, onko se pakollista. Samalla kerroin, että Suomessa kaikki yliopistotason tentit tehdään lyijikynällä. Opettaja taisi hieman hämmästyä tästä ja sanoi epäilevänsä, onkohan moinen Ranskan lain mukaan edes pätevä vastaustapa yliopiston tentissä. Saan ilmeisesti kuitenkin ainakin välikokeessa käyttää halutessani lyijykynää, vaikka sitä pidetäänkin täällä varsin hutiloivana...
Yliopiston opetus on ollut täällä mielestäni hyvää, opettajat osaavat kyllä käytännön pedagogiikkansa, mutta Suomesta kaipaan yliopiston akateemista vapautta. Ja sitä, että siellä sekä opiskelijat että opettajat ovat aikuisia, itsestään vastuussa olevia ihmisiä. Kun tapasin aamulla metrossa tutun ranskalaisen, juttelimme niitä näitä ja hän kysyi, kenen luennolle olen menossa. Vastattuani hän totesi, että "ai niin, hän on sellainen aika tiukka opettaja, joka kyllä huomauttaa, jos luennolla sanoo yhtään mitään". Yliopistolla pitäisi mielestäni jokaisen tajuta, että jos luento ei kiinnosta sen vertaa, että viitsisi kuunnella, voi luennolta olla pois. Täällä mentaliteetti on enemmän yläaste-lukioakselilla. Onko ranskalaisille yliopistokin jonkinlainen "vapaaehtoinen pakko", kuten eräs entinen opettajani luonnehti suomalaista oppivelvollisuutta..?